Unelmoi.
Älä aloittamista pelkää
tai virheitä.
Niitä ei ole.
Olemme sarja helmiä,
syntyneet samasta alkuperästä,
jokainen meistä muotovalioita,
jokainen meistä aitoja,
jokainen meistä erilaisia,
nauhaksi pujotettuna.
Jokainen helmi
omalla paikallaan
osana elämän kiertoketjua.
Pari aamua taaksepäin seisoin auton ikkunoiden edessä ja ihastelin taidetta, jota en olisi halunnut rikkoa ja raaputtaa. Tänään kuljin rantakallioilla ja katselin lumoutuneena tuulen kasaamia jäätaideteoksia. Korvia ja sormia nipisteli, mutta siellä minä nautin luonnon taidenäyttelyssä. Galleriasta ei ollut kiire pois. Pikemminkin olin osa sitä, minäkin.
Pienenä uskoin, että kylmäkuistin ikkunat kävi enkelit piirtämässä pakkasyön aikana. Surin, kun ne hävisivät. Ilahduin, kun uudet ilmestyivät. Salaa toivoin, että näkisin itse enkelit piirtämässä ja maalaamassa jääkukkia.
Nyt isompana tiedän, että tätä taidetta ei ihminen rakenna eikä siihen pysty. Luonto ruokkii sieluamme antamalla ylimaallisia elämyksiä, joissa on enkeleiden sormenjälki.
Siksi kannattaa joskus odottaa, josko näkisi vilahduksen enkelistä työssään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti